资讯
Matias Marttisen pitäisi juosta hallituksen työllisyystavoite umpisurkeasta tilanteesta maaliin. Hän kertoo näkemyksensä ...
Ukraina on jo torjunut sen, että se voisi luopua Donetskissa vielä sen hallussa olevista alueista. Donetskissa sijaitsee ...
Suurin pudottaja -valmentajat eivät olleet uskoa silmiään nähdessään kilpailijan muodonmuutoksen. Netflixin dokumentissa ...
Rosa Meriläinen on oivaltanut, että parisuhde pitää laittaa prioriteettilistan kärkeen, että itkuisuuden lisääntyminen on ...
Syyskuussa Aholla on jälleen edessä paluu perheen toiseen kotiin Pohjois-Carolinaan. Siellä asetelma töiden suhteen on käynyt ...
Asiantuntijoiden mukaan Trump vaikutti lauantaina toistavan Putinin narratiivia. Saksan kansainvälisen politiikan ja ...
Perjantaina Tampereella alkanut Blockfest ei ole työllistänyt poliisia normaalia perjantai-iltaa enemmän. Poliisi kertoo ...
Yhdysvaltain hallinto keskeyttää vierailuviisumien myöntämisen gazalaisille, kertoo maan ulkoministeriö viestipalvelu X:ssä.
Kun Turunen tekee asiakkaan kanssa jotakin tiettyä harjoitetta, Crema saattaa yhtäkkiä koskettaa kuonollaan esimerkiksi ...
Useita poroja on löytynyt kuolleena Iissä hellejakson lopussa, kertoo valtionyhtiö Neovan viestintä tiedotteessaan. Porojen ...
Karibian alueella liikkuva Erin-hurrikaani on voimistunut kategorian viisi hirmumyrskyksi. Asiasta kertoi Yhdysvaltain ...
Kadonnut tyttö on poliisin mukaan 160 senttimetriä pitkä. Tytöllä on mustaksi värjätyt pitkät hiukset (eriväriset kuin ...
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果