资讯
Iskuja energiainfrastruktuuriin pidetään merkkinä konfliktin eskaloitumisesta. Kokosimme kolme skenaariota siitä, miten ...
Ilmarisen asiantuntijat laskivat, kuinka tulojen käy, jos keskivertotyöntekijä eläkkeelle jäämisen sijaan jatkaa työuraansa ...
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo aikovansa lähettää seuraavan viikon tai kahden aikana kauppakumppanimaille ...
Entisen Ruotsin pääministerin, European Council on Foreign Relations -ajatushautomon varapuheenjohtajan Carl Bildtin mukaan ...
Tuoreen ennusteen mukaan tänä vuonna bruttokansantuote (bkt) kasvaa 1,0 prosenttia. ”Ilman nopeampaa kasvua Suomen julkinen ...
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) kommentoi uutta talousennustetta ja väläyttää omana näkemyksenään uusia leikkauksia ...
Nuoria tai nuoria aikuisia värvätään rahamuuleiksi palkkiota vastaan ja poliisin mukaan ilmiö on kasvussa. ”Muuleja saatetaan ...
European Council on Foreign Relations -ajatushautomon tutkimusjohtajan Jeremy Shapiron mukaan Euroopan vastuunkantoa ...
Zelenskyin mukaan länsimaat eivät ole onnistuneet löytämään tehokkaita ja pitäviä hintakattoja venäläiselle öljylle.
Iranin vallankumouskaartin mukaan iskussa käytettiin uutta metodia. Iskussa on kuollut viisi ja haavoittunut kymmeniä.
Avoimuusrekisteri paljastaa, millaista lobbaus on Orpon hallitusta ja kansanedustajia kohtaan. Kiinnostunut Suomen ...
Perussuomalaisten varapuheenjohtajaksi valittu kansanedustaja Teemu Keskisarja taas kutsui Orpon hallituksen ...
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果