资讯
Useita poroja on löytynyt kuolleena Iissä hellejakson lopussa, kertoo valtionyhtiö Neovan viestintä tiedotteessaan. Porojen ...
Matias Marttisen pitäisi juosta hallituksen työllisyystavoite umpisurkeasta tilanteesta maaliin. Hän kertoo näkemyksensä ...
Ukraina on jo torjunut sen, että se voisi luopua Donetskissa vielä sen hallussa olevista alueista. Donetskissa sijaitsee ...
Syyskuussa Aholla on jälleen edessä paluu perheen toiseen kotiin Pohjois-Carolinaan. Siellä asetelma töiden suhteen on käynyt ...
Suurin pudottaja -valmentajat eivät olleet uskoa silmiään nähdessään kilpailijan muodonmuutoksen. Netflixin dokumentissa ...
Asiantuntijoiden mukaan Trump vaikutti lauantaina toistavan Putinin narratiivia. Saksan kansainvälisen politiikan ja ...
Rosa Meriläinen on oivaltanut, että parisuhde pitää laittaa prioriteettilistan kärkeen, että itkuisuuden lisääntyminen on ...
Perjantaina Tampereella alkanut Blockfest ei ole työllistänyt poliisia normaalia perjantai-iltaa enemmän. Poliisi kertoo ...
Kun Turunen tekee asiakkaan kanssa jotakin tiettyä harjoitetta, Crema saattaa yhtäkkiä koskettaa kuonollaan esimerkiksi ...
Kadonnut tyttö on poliisin mukaan 160 senttimetriä pitkä. Tytöllä on mustaksi värjätyt pitkät hiukset (eriväriset kuin ...
Ottelun erotuomari näytti kuitenkin kädellään kohti keskiympyrää ja hyväksyi Rosengårdin 2–1-kavennusmaalin. Hidastusten ...
Viimeisenä lauluna Katri Helenalle laulettiin Hanna Pakarisen ehdottamana onnittelulaulu. Katri Helena täyttää sunnuntaina 17 ...
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果